Kuva: All Over PressKeskiviikkona MM-jääkiekossa pelattiin neljä ottelua. A-lohkon avauskamppailussa Tshekki teki sen, mitä tarvitsi tehdä lyödäkseen Tanskan. Tshekki voitti kolmannen erän tehoilullaan ottelun 7-4. Kahden erän jälkeen lukemat olivat 3-2 ja tulipa Tanska vielä 3-3 -tilanteeseen. Tshekki oli kuitenkin huolellisempi kuin Kanada päivää aiemmin ja hoiteli homman. Tshekki sai onnistumisia mukavasti läpi materiaalin, sillä kaikki seitsemän maalia kirjattiin eri pelaajalle.Sveitsi jatkoi vahvoja otteitaan voittamalla Britannian 3-0. Sveitsillä ei ollut hädän päivää, mutta mihinkään suuriin maalijuhliin joukkue ei yltänyt. Ottelu päättyi 3-0 ja Sveitsin tehomiehet olivat tutut: Roman Josi antoi kaksi syöttöä ja nousi kisojen pistepörssin kärkeen. Niko Hishchier ja Nino Niederreiter tekivät maalin mieheen.B-lohkossa kisojen toistaiseksi isoin pettymys, Latvia, otti Saksalta huutia isän kädestä. Saksa voitti Latvian 8-1 murskaluvuin. Latvian pelissä petti oikeastaan kaikki, Saksalla oli sen sijaan huippuilta laajalla rintamalla. Pistepörssin kärkipään kummajaiset Yasin Ehliz ja Leo Pföderl pääsivät taas pisteille: Pföderl teki maalin ja Ehliz syötti kaksi.B-lohkon myöhäisottelussa Slovakia otti rutiinivoiton Puolasta. Martin Cingel teki kaksi maalia, kun joukkue voitti 4-0. Puolan tilanne kisoissa alkaa olla odotetun heikko, Slovakia on noussut sarjataulukossa kehnon alun jälkeen lohkonsa kakkoseksi.Torstaina kisoissa pelataan neljä ottelua. Lohkossa A Leijonat palaa kaukaloon ja saa vastaansa Itävallan. Lohkon toisessa ottelussa kohtaavat Kanada ja Norja. B-lohkon ottelut ovat Kazakstan-Ruotsi sekä USA-Ranska.Switzerland shuts down Great Britain to stay at the top of Group A and we have all the highlights👏 #MensWorlds @SwissIceHockey @icehockeyUK pic.twitter.com/eOuKW5yRIY— IIHF (@IIHFHockey) May 16, 2024LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Iso-Britannia Latvia MM-kisat Puola Saksa Slovakia Sveitsi Tanska Tshekki Tuoreimmat Uutiset Test RSS Feed cache #4 Test RSS Feed cache #3 Test RSS Feed cache #2 Test RSS Feed cache #1 KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” Lue myös: Test RSS Feed cache #3 Jääkiekko 20.01.2026 - 13:49 Foo Fung Test RSS Feed cache #2 Jääkiekko 20.01.2026 - 13:44 Foo Fung Test RSS Feed cache #1 Jääkiekko 20.01.2026 - 13:12 Foo Fung