Default CaptionMM-jääkiekossa pelattiin maanantaina neljä ottelua. Suomi hoiteli oman leiviskänsä niukasti, mutta ansaitusti. Leijonien paikka puolivälierissä on edelleen omissa käsissä, sillä tappion välttäminen varsinaisella peliajalla Sveitsiä vastaan riittää puolivälieriin. Suomi pääsi tähän tilanteeseen voittamalla Tanskan maalein 3-1. Peli ei ollut kaunista, mutta riittävää – vain pisteet lasketaan.A-lohkossa selvisi myös, ettei Britanniaa nähdä ensi vuoden MM-kisoissa. Sisukas ryhmä taisteli, mutta hävisi Norjalle ratkaisupelin 2-5. Tämä tarkoittaa sitä, että britit lähtevät hakemaan uutta nousua B-kisoista. Norjan kisat tulevat päättymään alkusarjaan.B-lohkossa selvisi toinen putoaja. Kazakstan noudatti vanhaa ohjetta ja hoiteli oikeat pelit. USA:ta vastaan otettiin ilomielin selkäsauna ja lepuuteltiin, kunnes seuraavana päivänä voitettiin se peli, joka piti voittaa. Puola kaatui 3-1 ja Kazakstan on mukana ensikin vuonna, Puola ei. Lohkon toisessa ottelussa Ruotsi otti rauhassa ja teki tarvittavan. Joukkue jatkaa puhtaalla pelillä voitettuaan ilman panosta pelanneen Ranskan 3-1. Samalla varmistui Ruotsin lohkovoitto ja se, että joukkue kohtaa puolivälierissä A-lohkon nelosen: joko Suomen tai Itävallan.Tiistaina pelataan alkusarjat loppuun. Tarjolla on todellisia huippuotteluja. A-lohkon voittaja ratkaistaan ottelussa Kanada-Tshekki. Suomi kohtaa kohtalonpelissä Sveitsin, jonka jatkopaikka on jo varma. B-lohkossa Ruotsi kohtaa Slovakian ja Latvia-USA:n. Aikaisemmissa peleissä Itävalta kohtaa Britannian ja Saksa Ranskan.Don't miss any of the highlights from Finland's 3-1 win over Denmark 👇 #MensWorlds @leijonat @dkishockey pic.twitter.com/UBXHURArlA— IIHF (@IIHFHockey) May 21, 2024LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Iso-Britannia Kazakstan Leijonat MM-kisat Norja Puola Ranska Ruotsi Tanska USA Tuoreimmat Uutiset Test RSS Feed cache #4 Test RSS Feed cache #3 Test RSS Feed cache #2 Test RSS Feed cache #1 KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” Lue myös: Test RSS Feed cache #3 Jääkiekko 20.01.2026 - 13:49 Foo Fung Test RSS Feed cache #2 Jääkiekko 20.01.2026 - 13:44 Foo Fung Test RSS Feed cache #1 Jääkiekko 20.01.2026 - 13:12 Foo Fung