Kuva: All Over PressJääkiekon MM-kisoissa nähdään pelaajia useista eri sarjoista. Kanadan ja USA:n pelaajat ovat yleensäkin koostuneet miltei kokonaan NHL-ammattilaisista, tällä kertaa moni muukin on saanut joukkueeseensa nimekkäitä vahvistuksia rapakon takaa. Vuosien varrella on puhuttu paljon, mikä on sitten loppujen lopuksi NHL-statuksen merkitys? Syövätkö samaa leipää? Ovatko ylivertaisia?Varmasti monelle mielipiteelle on perusteensa, mutta ainakin käynnissä olevien kisojen pistepörssin perusteella NHL-status on ollut hyvin selkeästi tekijä, joka pistepörssin kärkinimiä yhdistää. Vasta tilaston sijalta kymmenen löytyy ensimmäinen pelaaja, joka ei ansaitse leipäänsä NHL-kaukaloissa. Hän Tshekin konkaripelaaja Roman Cervenka, 38. Toki hänkin on urallaan hetken NHL-statuksella pelannut, mutta pääosan Euroopassa. Tällä hetkellä hän edustaa Rappenswil-Jonaa.Pistepörssiä johtaa USA:n Matt Boldy. Minnesotassa pelaava hyökkääjä on tehnyt toistaiseksi pisteet 6+8=14. Kakkosena on USA:n ja Ottawan kapteeni Brady Tkachuk, jonka tehot ovat 7+6=13. Kolmannen sijan jakavat USA:n ja Columbuksen Johnny Gaudreau sekä Sveitsin Roman Josi, joka ansaitsee leipänsä Nashvillessa. Molempien tehot ovat 3+8=11.Pistepörssin viitonen on Kanadan ja Buffalon Dylan Cozens, joka on tehnyt tehot 8+2=10. Cozens johtaa myös turnauksen maalipörssiä. Kuudentena on toistaiseksi turnauksen tehokkain pelaaja, Sveitsin Kevin Fiala. Los Angelesin hyökkääjä on tehnyt tehot 6+4=10 pelattuaan neljä ottelua. Jaetulta seitsemänneltä sijalta löytynyt New Jerseyn sveitsiläinen Nico Hirschier sekä Erik Karlsson, nykyään Pittsburgh. Molempien tehopisteet ovat 5+5=10.Tilaston yhdeksäs on Seattlessa pelaava ruotsalainen, Andre Burakovsky, joka on tehnyt pisteet 4+6=10 ja kymmenentenä Cervenka, tehoilla 3+7=10.Koko kärkikymmenikkö on myös yhä turnauksessa mukana, joten jokaisella on ainakin yksi ottelu aikaa vielä komistella tilastojaan.LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp MM-kisat Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Jääkiekko 31.05.2024 - 17:59 Antti Metsälä NHL: Anton Lundellille tärkeä maali – Florida voiton päässä finaalista Jääkiekko 31.05.2024 - 08:51 Antti Metsälä Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” Jääkiekko 31.05.2024 - 11:11 Antti Metsälä