Kuva: Jari Mäki-Kuutti / Suomen JääkiekkoliittoLeijonat otti makoisan voiton EHT-turnauksen avausottelun Tshekkiä vastaan Tshekissä. Suomi voitti ottelun 4-1 eikä isäntäjoukkueella ollut oikeastaan mitään sanan sijaa ottelussa.Suomi pelasi tutun tiiviisti ja hyvällä asenteella. Maalissa Harri Säteri oli erinomainen ja loi hyvän pohjan tulokselle.Ottelun avausmaali nähtiin hetki ennen ottelun puoliväliä. Vili Saarijärvi vei Suomen johtoon Patrik Puistolan ja Pekka Jormakan syötöstä. Toisen erän lopussa Arttu Hyry vei suomen 2-0 johtoon, syöttäjänä jälleen Puistola ja Juuso Riikola.Kolmas maali syntyi kolmannessa erässä ylivoimalla. Oliver Kapanen teki maalin, jonka alustivat Oliwer Kaski sekä hyviä näyttöjä antanut Jesse Puljujärvi. Tshekki kavensi hetkeä myöhemmin, mutta Leijonat iski sinetin voitolle Jere Innalan maalilla viimeisellä minuutilla. Syöttäjinä olivat tähän maaliin Kapanen ja Ahti Oksanen.Suomen turnaus jatkuu Tshekissä – vastaan tulevat vielä Ruotsi ja Sveitsi.LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Leijonat Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Jääkiekko 31.05.2024 - 17:59 Antti Metsälä NHL: Anton Lundellille tärkeä maali – Florida voiton päässä finaalista Jääkiekko 31.05.2024 - 08:51 Antti Metsälä Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” Jääkiekko 31.05.2024 - 11:11 Antti Metsälä