Kuva: All Over PressSunnuntain neljästä ottelusta odotetuin oli Sveitsin ja Kanadan kohtaaminen. Ottelu oli odotetun tasainen ja tiukka. Molemmilla oli hetkensä, mutta Kanada käytti ne hieman Sveitsiä paremmin. Ottelun käännekohta oli Sveitsin tähtipelaaja Kevin Fialan polvitaklaus, joka johti Fialan ulosajoon ja Kanadan pitkään ylivoimaan. Tämän ylivoiman aikana Kanada käänsi 1-2 tappiotilanteen 3-2 johdoksi, joka loppujen lopuksi piti. Kanada meni voitolla A-lohkon kärkeen ja hyviin asemiin ajatellen lohkovoittoa.Lohkon aikaisemmassa ottelussa Itävalta voitti Norjan ja nousi lohkossa neljänneksi ohi Suomen. Itävallan tämän hetken meno on sellaista, että joukkue tulee voittamaan vielä Britanniankin, joten Suomen täytyy ottaa neljä pistettä kahdesta jäljellä olevasta ottelusta, jotta Leijonat olisi mukana puolivälierissä.Lohkossa B USA murskasi Kazakstanin jättiluvuin 10-1. USA:n peli rullaa, Kazakstan on surullinen esimerkki siitä, miksi MM-kisat ovat liian laajat. Illan myöhäisottelussa Latvia otti jo kolmannen voittonsa jatkoilla, nyt voittomaalikilpailun kautta. Voitto oli pieni yllätys, sillä Slovakia on ollut varsin hyvä, Latvia ei. Voitosta huolimatta Latvian mahdollisuudet puolivälieriin ovat hyvin kapeat, sillä joukkue kohtaa viimeisessä pelissään USA:n. Voitolla jatkopaikka todennäköisesti tulisi, sillä Slovakian viimeinen ottelu on Ruotsia vastaan.Maanantaina pelataan jälleen neljä ottelua. A-lohkossa pelaavat Britannia ja Norja sekä Suomi ja Tanska. B-lohkon ottelut ovat Ruotsi-Tanska ja Kazakstan-Puola.It was a close one, but Canada came away with the 3-2 win over Switzerland 💪 #MensWorlds @hockeycanada @SwissIceHockey pic.twitter.com/awxJESmesg— IIHF (@IIHFHockey) May 20, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Itävalta Kanada Kazakstan Latvia MM-kisat Norja Slovakia Sveitsi USA Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Jääkiekko 31.05.2024 - 17:59 Antti Metsälä NHL: Anton Lundellille tärkeä maali – Florida voiton päässä finaalista Jääkiekko 31.05.2024 - 08:51 Antti Metsälä Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” Jääkiekko 31.05.2024 - 11:11 Antti Metsälä