Dallas Starsin Mikko Rantanen syttyi viime keväänä liekkeihin pudotuspeleissä. Hänen kokonaisvaltainen pelaamisensa ei kuitenkaan täysin vakuuttanut.
Uusi NHL-kausi on saatu alkuun. Rantasen peli näyttää nyt aivan uudelta. Näin asian näkee ainakin hänen entinen joukkuekaverinsa Joonas Donskoi.
Nykyään Ilta-Sanomien asiantuntijana työskentelevä Donskoi esitteli näkemyksiään viikonloppuna.
– Rantasen pelaaminen näyttää nyt paljon luontevammalta kuin viime keväänä.
– Se näyttää paljon enemmän samanlaiselta kuin Coloradossa aikoinaan. Varsinkin silloin, kun Rantanen on samaan aikaan jäällä Thomas Harleyn tai Miro Heiskasen kanssa, Donskoi arvioi IS:lle.
Esille nousi myös uuden päävalmentajan Glen Gulutzanin merkitys. Hän korostaa kiekollisempaa pelaamista.























