Kuva: LiigaTappara oli nopeasti nollannut edellisen ottelun tappion ja oli Kuopiossa tutun tyly. Samaa on nähty vuosien varrella – kun vastustaja saa toivonkipinän, Tappara laittaa isomman vaihteen päälle. Vaikuttaa, ettei ole juurikaan väliä, kuka peliä puku päällä johtaa. Tappara voittaa.Kuopiossa olivat odotuksen korkealla, mutta jo alle minuutin pelin jälkeen Petteri Puhakka iski. Toista maalia saatiin odottaa pitempään, kun ajassa 32.04 Veli-Matti Vittasmäki vei Tapparan 2-0 johtoon. Ottelun lopussa Puhakka iski illan toisen tyhjiin ja Nick Baptiste teki loppulukemat, niin ikään tyhjiin.KalPa jäi nollille, samoin joukkueen nuori tehopari Mäenpää – Kapanen. Pitkät putket katkesivat Tapparan ja 30 torjuntaa esittäneen Kristian Heljangon oivallisiin torjuntoihin.Tappara johtaa nyt voitoin 3-1. Samoilla lukemilla Pelicans johtaa Kärppiä. Ottelusarja oli katkolla Oulussa, mutta sitä ei pystynyt Pelicans käyttämään. Ottelu ratkesi reilut kaksi minuuttia ennen loppua, kun maalitykki Teemu Turunen teki ottelun ainoan maalin. Turusen lisäksi Kärppien maalivahti Tomi Karhunen kuului otteluun suuriin nimiin.Seuraavat välierät pelataan lauantaina. Tapparalla on sarja katkolla Tampereella, Pelicansilla Lahdessa..@Tapparaofficial nollaa KalPan Kuopiossa ja finaalipaikka on katkolla huomenna Tampereella! 👏#Liiga pic.twitter.com/cUIE8IOAyr— Liiga (@smliiga) April 12, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp KalPa Kärpät Liiga Pelicans Tappara Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Jääkiekko 31.05.2024 - 17:59 Antti Metsälä NHL: Anton Lundellille tärkeä maali – Florida voiton päässä finaalista Jääkiekko 31.05.2024 - 08:51 Antti Metsälä Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” Jääkiekko 31.05.2024 - 11:11 Antti Metsälä