Kuva: LiigaPelicans kaivoi parhaan osaamisensa esiin silloin, kun sitä eniten tarvittiin. Lahtelaiset lähtivät ennakkoluulottomasti hakemaan finaalisarjan ensimmäistä voittoa Tapparasta, vieläpä Tampereelta. Ja se voitto myös tuli. Ei tosin helposti vaan hyvin pitkän kaavan mukaan.Pelicans meni johtoon Valtteri Kemiläisen henkilökohtaisen virheen jälkeen. Lubos Horky (kuvassa) jatkoi omaa putkeaan ja teki taas maalin, kuten teki myös kahdessa aiemmassa finaalissa. Tappara kuittasi pelin tasoihin, jälleen virheen seurauksena. Pelicansin maalivahti Niklas Kokko pelasi huolimattomasti kiekkoa maalin takana ja Otto Rauhala teki jo pudotuspelien kuudennen maalinsa.Seuraavaa maalia saatiin odottaa pitkään ja hartaasti. Molemmat maalivahdit, Kokko ja Tapparan Christian Heljanko, esittivät huippupelastuksia. Tosin viimeistelyssäkin oli molemmilla joukkueilla parantamisen varaa. Tappara esimerkiksi tuhlasi viiden minuutin ylivoimansa saamatta oikeasti mitään aikaan.Pelicans oli jäljessä kaksi ensimmäistä ottelua, mutta nyt näytti toiselta. Joukkueen konkaripelaaja Juhamatti Aaltonen arvioi ottelua pelin jälkeen MTV:n haastattelussa seuraavasti:– Oltiin välillä aika purjeissa, mutta jatkoaikaa hallittiin, roikkui ilmassa. Hieno maali Carlssonin kentältä, Aaltonen sanoi.– Pitää olla kärsivällinen, ei näiden kanssa ei voi lähteä maalintekokilpailuun. Pitää olla tyly, kun on paikka. Uskottiin, että paikka saadaan.Tapparan puolustaja Veli-Matti Vittasmäki manasi ottelun jälkeisessä haastattelussa merkkausvirhettä, joka toi Pelicansille ratkaisupaikan. Mutta maalin isä oli Ryan Lasch, joka teki vahvan esityön ja lopulta vapautti upealla syötöllä Patrick Carlssonin, joka pamautti suoraan syötöstä ajassa 84.40 eli toisessa jatkoerässä. Finaalisarja jatkuu ensi perjantaina Lahdessa. Otteluvoitot ovat nyt Tapparalle 2-1.Pelicans ottaa ensimmäisen kiinnityksen! 👏🔥Game 4 tänä perjantaina Isku Areenassa. Ottelutuloksen tarjoaa Famuri – Paikallinen kiinteistöhuollon ammattilainen#PelicansFi #Tappara #Liiga 📸: Tomi Natri pic.twitter.com/tw7xicAn5C— Lahden Pelicans (@PelicansFi) April 24, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Juhamatti Aaltonen Liiga Pelicans Tappara Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Jääkiekko 31.05.2024 - 17:59 Antti Metsälä NHL: Anton Lundellille tärkeä maali – Florida voiton päässä finaalista Jääkiekko 31.05.2024 - 08:51 Antti Metsälä Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” Jääkiekko 31.05.2024 - 11:11 Antti Metsälä