Kuva: LiigaPelicansilla on perjantaina katkolla paikka Liigan finaaleihin. Tiukaksi povattu välieräsarja Kärppiä vastaan on edennyt yksipuolisesti – Pelicans johtaa kolmen ottelun jälkeen voitoin 3-0. Raksilassa yritetään vielä kerran saada kurssi kääntymään: hyviä uutisia joukkueelle toi se, että edellisen pelin sivussa ollut tähtihyökkääjä Julius Junttila on taas kokoonpanossa.KalPan ja Tapparan välinen sarja jatkuu perjantaina Kuopiossa. Otteluvoitot ovat Tapparalle 2-1, mutta kahdessa edellisessä pelissä KalPa on antanut myrskyvaroituksen. Ensimmäisessä Kuopion kohtaamisessa KalPan olisi pitänyt voittaa, mutta joukkue heitti lähes varman voiton virheillään pois. Kolmannessa ottelussa Tampereella näin ei käynyt ja KalPa avasi ansaitusti sarjassa voittotilinsä.Erityisen mielenkiintoista on seurata, miten Tapparan kokeneet Veli-Matti Savinainen ja Petri Kontiola saavat tällä kertaa aikaan. Kontiola on hakenut itseään viime otteluissa ja Savinainen on keskittynyt enemmän nahisteluun ja vääntämiseen kuin pelaamiseen. Mikäli kaksikko alkaa tehdä oikeita asioita, voi Tappara hyvinkin olla illan jälkeen voiton päässä finaalista.Samaan aikaan Tapparan täytyy kuitenkin löytää keinot, joilla pysäytetään KalPan nuorisokaksikko Juuso Mäenpää ja Oliver Kapanen – kaverukset johtavat pistepörssiä ennen Kärppien Ville Koivusta.Pelit alkavat tutusti kello 18.30.SEMIFINAALIT GAME 4! 🔥Kiekko jäähän Oulussa klo 18.30!📺 @mtvkatsomo📻 @radiovoima#PelicansFi #Liiga pic.twitter.com/QTP1w2TF8H— Lahden Pelicans (@PelicansFi) April 12, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Julius Junttila KalPa Kärpät Liiga Pelicans Tappara Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Jääkiekko 31.05.2024 - 17:59 Antti Metsälä NHL: Anton Lundellille tärkeä maali – Florida voiton päässä finaalista Jääkiekko 31.05.2024 - 08:51 Antti Metsälä Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” Jääkiekko 31.05.2024 - 11:11 Antti Metsälä