HIFK:n käytännössä katveessa nimittämisensä jälkeen pysynyt puheenjohtaja, Jaakko Eskola, astui esiin tiedotteen merkeissä. HIFK:n verkkosivuilla julkaistiin Eskolan vähemmän tyytyväiset kommentit nykymenoon. Kuuma kysymys onkin, saiko seurajohto viimein tarpeekseen ja päitä laitetaan vadille. Missä muualla tahansa – kyllä. HIFK:ssa – tuskin. Ulospäin luonnollisesti annetaan mielikuva isosta pettymyksestä, verrattain kovin sanoin.– On selvää, että tavoitteet olivat korkeammalla. Kaikki tekivät valtavasti työtä, mutta se ei riittänyt tämän pidemmälle. Eikä tyytymättömyys liity ainoastaan tähän kauteen. Olemme alisuorittaneet pitkään. Näillä resursseilla pitää pystyä parempaan, puheenjohtaja Eskola sanoi HIFK:n verkkosivuilla.Kritiikin jälkeen annetaankin jo siimaa.– Nyt haluamme ottaa lyhyen aikalisän. Analysoimme tilanteen huolella ja keskustelemme avainihmisten kanssa. Vasta sen jälkeen on johtopäätösten ja toimenpidesuunnitelman aika, Eskola lievensi.Jo jutun otsikointi kertoi kaiken oleellisen. ”Hieno taistelu, iso pettymys”. Varmasti pettymys eikä taistelussakaan ollut sinänsä vikaa. Mutta taistelemaan piti ryhtyä, kun runkosarja vedettiin täysin vihkoon ja menetettiin lähes varma kotietu. Ja vielä enemmän piti taistella, kun monen väärän valinnan summana HIFK onnistui päästämään Pelicansin otteluvoitoissa 3-0 johtoon.Eikä loppujen lopuksi ole väliä, lähteekö lomille neljän tai seitsemän pelin jälkeen. Lopputulema on sama – sijoitus seitsemäs, miljoonia paloi ja faneilla alkaa oikeasti riittää. Sillä Eskola voi lohduttautua, ettei juuri tätä huonommin voi mennä. Ehkä ensi kaudella puhutaan viidennen sijan jälkeen ”nousujohteisesta matkasta” tai jotain muuta vastaavaa.Kiitos kaikki kannattajat ja yhteistyökumppanit kaudesta 2023-2024. Pettymys on valtava.#HIFK #Liiga pic.twitter.com/OpKbZNRnp4— Helsingin IFK (@HIFKHockey) April 2, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp HIFK Jaakko Eskola Liiga Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Jääkiekko 31.05.2024 - 17:59 Antti Metsälä NHL: Anton Lundellille tärkeä maali – Florida voiton päässä finaalista Jääkiekko 31.05.2024 - 08:51 Antti Metsälä Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” Jääkiekko 31.05.2024 - 11:11 Antti Metsälä