Default CaptionJukurit HC Oy:n toimitusjohtaja Antti Laakso on kirjoittanut seuran verkkosivuilla Jukurien tilanteesta. Joukkueen SM-liigakausi päättyi puolivälieriin, joissa Kärpät oli parempi.– Vaikka juuri nyt päällimmäisenä tunteena on pettymys kauden päättymisestä liian varhain, tarjosi vuosi jälleen koko tunteiden vuoristoradan myös ylpeyden ja ilon kautta, alkoi kirje.– Syyskaudella seuran talousasiat olivat vahvasti esillä, kun päädyimme tekemään rajun ratkaisun ja kertomaan haasteistamme avoimessa kirjeessä. Vastaus, jonka yhteisöltämme saimme kirjeeseen häkellyttää meitä yhä, ja olemme äärettömän kiitollisia kaikille, jotka lähtivät tukemaan Heimon tulevaisuutta. Ostit sitten fanituotteen Jukurit Shopilta tai lähdit mukaan kumppanuudella: Kiitos! sanaili Laakso.Laakso lähetti kiitokset esimerkiksi seuran jättävälle päävalmentajalle Olli Jokiselle kolmesta vuodesta “jotka eivät tule unohtumaan”. Laakso kertoi, että nyt vedetään hetki happea, mutta pian alkaa tapahtua oikein kunnolla.– Vaikka kausi on vasta päättynyt, työ kohti seuraavaa kautta jatkuu taustalla. Ensi kauden rakentaminen on jo täydessä vauhdissa niin joukkueen kuin yritysmyynnin osalta, ja sitä jatketaan pitkin kevättä ja kesää. Luvassa on myös isoja askelia kohti vakavaraisempaa Heimoa. Näistä ensimmäinen on keväälle suunniteltu osakeanti. Tiedotamme asiasta lisää myöhemmin kevään aikana. Myös valmentaja- ja pelaajauutisia on tulossa, joten tiedotuskanaviamme kannattaa seurata myös kauden jälkeen.LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Antti Laakso Jukurit Liiga SM-liiga Tuoreimmat Uutiset Test RSS Feed cache #4 Test RSS Feed cache #3 Test RSS Feed cache #2 Test RSS Feed cache #1 KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” Lue myös: Test RSS Feed cache #3 Jääkiekko 20.01.2026 - 13:49 Foo Fung Test RSS Feed cache #2 Jääkiekko 20.01.2026 - 13:44 Foo Fung Test RSS Feed cache #1 Jääkiekko 20.01.2026 - 13:12 Foo Fung