Kuva: Jari Mäki-Kuutti / Suomen JääkiekkoliittoJääkiekkojunioreiden kevään 2024 tukihaku tuo helpotusta 995 jääkiekkoilevan nuoren perheeseen. Tukea tulevan kauden kausimaksuihin maksetaan yhteensä 999 800 euroa. Yksittäisen pelaajan saama tuki vaihtelee juniorin ikäluokan mukaan 700 eurosta 1 300 euroon.Vuonna 2011 käynnistyneen tukiprosessin kautta Jääkiekkoliiton toimesta on tuettu valtakunnallisesti peräti 14 289 juniorin harrastamista. Yhteensä tukea on maksettu vuosien saatossa jo yli 10 miljoonaa euroa.– On valtavan hienoa, että yksittäiset lahjoittajat ja yhteistyöyritykset haluavat mahdollistaa lasten ja nuorten urheiluharrastamista ja edistää heidän hyvinvointiaan, toimitusjohtaja Sami Kauhanen kiittää Suomen Jääkiekkoliiton tiedotteessa.Suurin yksittäinen lahjoittaja tukieurojen takana on vuodesta 2016 alkaen vuosittaisen lahjoituksen U13-U18-ikäluokkien junioreille tehnyt Mika Anttonen, jonka ansiosta keväisin tukea voidaan jakaa noin miljoonan euron edestä.Syksyisin haettavana olevia nuorempien ikäluokkien tukia rahoitetaan mm. yhteistyökumppaneilta, MM-kisojen voittovaroista ja erilaisista hyväntekeväisyyskampanjoista kertyneillä varoilla.Valtakunnallisten tukiprosessien lisäksi Varsinais-Suomessa on oma Unelmien Peliä -tukirahastonsa, josta helpotusta jääkiekkoharrastuksen maksuihin voivat hakea alueen seuroissa harrastavat juniorit. Rahaston varat ovat peräisin Mikko Kodisojalta ja Ilkka Paanaselta.Myös Pelaajayhdistyksellä ja monilla jääkiekkoseuroilla on omat tukiprosessinsa.Jääkiekkoliiton seuraava valtakunnallinen tukikierros alkaa syyskuussa, tuolloin tukea voivat hakea U9-U12-ikäluokkien pelaajat. Vanhempien junioreiden seuraava tukihaku alkaa helmikuussa 2025. Varsinais-Suomen Unelmien Peliä -tuet tukevat hakuun elokuussa.LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Suomen Jääkiekkoliitto Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Jääkiekko 31.05.2024 - 17:59 Antti Metsälä NHL: Anton Lundellille tärkeä maali – Florida voiton päässä finaalista Jääkiekko 31.05.2024 - 08:51 Antti Metsälä Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” Jääkiekko 31.05.2024 - 11:11 Antti Metsälä