F1:n teknisen puolen säännöt menevät uusiksi vuonna 2026. Varikolla liikkuu paljon huhuja tallien välisistä voimasuhteista tuolle sesongille.Formulapassion.it kertoo, että vahvat huhut väittävät etulyöntiaseman olevan Mercedeksellä. Mersun voimanlähde vuodeksi 2026 on ilmeisesti aivan omaa luokkaansa.Asia kiinnostaa luonnollisesti myös F1-kuskeja heidän sopimustilanteensa kannalta. Mersun moottoreilla ajavat kaudella 2026 Mercedes itse sekä McLaren ja Williams.On varsin todennäköistä, että George Russell ja Andrea Kimi Antonelli ovat Mersun kuskit tuolla kaudella 2026. McLarenilla ajavat puolestaan Lando Norris ja Oscar Piastri. Alex Albon teki hiljattain Williamsin kanssa pitkän jatkosopimuksen.Mikäli haluaa ajaa Mercedeksen moottori takanaan, on tarjolla siis käytännössä enää yksi kisakuskin paikka: Williamsilla Albonin tallikaverina.Tuo Mersun moottori on nyt ilmeisesti kääntänyt Ferrarilta lähtevän Carlos Sainzin pään. Formulapassion.it väittää, että espanjalaiskuski ei innostunut aluksi Williamsin tarjouksista. Nyt hän on kuitenkin erittäin kiinnostunut Williamsista ja Mercedeksen voimanlähteestä.Se voi olla huonoa tarinaa myös Valtteri Bottaksen kannalta. Suomalaistähteä on huhuiltu Williamsille, mutta Sainzin uskotaan olevan Williamsin papereissa Bottaksen edellä.LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Carlos Sainz Mercedes Valtteri Bottas Williams Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa Formula 1 31.05.2024 - 10:09 Lasse Honkanen F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Formula 1 31.05.2024 - 12:16 Antti Metsälä F1: Lewis Hamiltonin korvaaja on sinettiä vaille selvä Formula 1 30.05.2024 - 22:07 Antti Metsälä