Sauber talli muuttuu kaudeksi 2026 Audiksi. Uudet tuulet puhaltavat kuitenkin jo. Se tuli selväksi, kun talli ilmoitti palkanneensa saksalaisen Nico Hülkenbergin jo ensi kaudeksi. Audin toimitusjohtaja Andreas Seidl on nyt puhunut tilanteesta F1:n verkkosivuilla.Suomessa kiinnostaa maamme ainoan nykyisen F1-kuskin tulevaisuus. Valtteri Bottaksella ei ole sopimusta ensi kaudesta.F1-piireissä pidetään selvänä, että Audin suosikki toiseksi kisakuskiksi on Carlos Sainz. Ferrariltä lähtevä espanjalainen tarkkailee kuitenkin tässä vaiheessa Mercedeksen ja Red Bullin kuskivalintoja.Audin toimitusjohtaja Andreas Seidl väittää, että Bottaksella on edelleen mahdollisuus – kuten hänen tallikaverillaan Guanyu Zhoulla.– Keskustelemme Valtterin ja Zhoun kanssa ja tarkkailemme heidän suorituksiaan. Olemme kiitollisia siitä, mitä he ovat tehneet ja tekevät edelleen Kick Sauberille. Samaan hengenvetoon on sanottava, että katsomme markkinoita, jotta olemme valmiita tekemään ratkaisun myöhemmin tänä vuonna.– Kuskimarkkinoita on vaikea ennustaa tässä vaiheessa. Nyt kun Nicon nimi on paperissa, ei ole mikään kiire toisen kuskin suhteen. Tarkkailemme mieluummin kuskiemme suorittamista ja muita kuskeja. Sitten teemme parhaan ratkaisun.LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Andreas Seidl Audi Sauberg Valtteri Bottas Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa Formula 1 31.05.2024 - 10:09 Lasse Honkanen F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Formula 1 31.05.2024 - 12:16 Antti Metsälä F1: Lewis Hamiltonin korvaaja on sinettiä vaille selvä Formula 1 30.05.2024 - 22:07 Antti Metsälä