Kuva: All Over PressF1-sarjan säännöt menevät uusiksi ensi kaudeksi. Asian vuoksi on paljon huhuja ja spekulaatioita eri moottoreiden voimasuhteista.Monet asiantuntijat uskovat, että Mercedes on jälleen tehnyt kovan luokan moottorin. Tallin kuski George Russell on vahvistanut, että myös auton rungon suhteen on tehty jo paljon panostuksia ensi vuoteen. – Meillä on todennäköisesti noin 95 prosenttia tiimistä työskentelemässä vuoden 2026 projektin parissa, mutta kisapaikoilla työskentelevä ryhmä on ikään kuin ne viimeiset soturit, jotka keskittyvät tämän vuoden autoon, Russell kertoi medialle.Russell heitti samalla mielenkiintoisen väitteen siitä, mihin suuntaan laji saattaa muuttua sääntömuutosten vuoksi.– Uskon, että ensi vuonna nähdään enemmän ohituksia, mutta ohituksia epätavallisissa paikoissa, paikoissa, joissa emme ole koskaan aiemmin nähneet ohituksia, maalaili Russell. – Jos kuljettajan akku on lähes tyhjä ja takana tulevalla on enemmän virtaa käytettävissä tietyllä radan sektorilla, hän voi yhtäkkiä päästä ohi mutkassa, jossa aiemmin ohitus ei olisi ollut lainkaan mahdollinen, valaisi Mercedes-tähti. Jaa Facebook Twitter Whatsapp George Russell Mercedes Lue myös: VM: Formulamies ei halunnut viilata linssiin puhuessaan Kalle Rovanperästä: ”Vaikka kuinka katsoisi sinivalkoisten lasien läpi” Formula 1 02.03.2026 - 17:56 Lasse Honkanen Valitettava käänne Australiassa: Valtteri Bottas ei F1-auton rattiin Formula 1 01.03.2026 - 13:54 Lasse Honkanen Toyotan rallitähti lausui nyt raakaa faktaa Kalle Rovanperän formulaurasta Formula 1 01.03.2026 - 11:49 Lasse Honkanen