Kuva: All Over PressF1-kauden merkittävin siirtosaaga saatiin päätökseen jo ennen kesälomia, kun Max Verstappen vahvisti jatkavansa ensi kauden Red Bullilla.Se tarkoitti sitä, että Mercedeksen kuskitilanne selviytyi. Tallin molempien kuskien George Russellin ja Kimi Antonellin sopimukset päättyvät tämän kauden jälkeen. Vielä ei ole julkaistu mitään. Mersun tallipäällikkö Toto Wolff teki kuitenkin Hollannin GP:n yhteydessä selväksi kansainväliselle medialle, että nykyiset kuskit jatkavat myös ensi kaudella.– Jatkamme tietenkin molempien kanssa. Georgen kanssa on muutamia asioita, joita haluamme optimoida. Joitakin matkustamiseen ja markkinointipäiviin liittyviä juttuja, kuinka monta tuntia niihin käytämme.– Hän on kokenut kuljettaja, ja meille on aina tärkeää keskustella näistä asioista.– Haluamme, että kuljettajat pystyvät parhaaseen mahdolliseen suoritukseen, ja mielestäni olemme kuormittaneet molempia melko paljon markkinointi- ja media-aktiviteeteilla. Tämä on tapa, jolla tavallaan uudelleenkalibroimme asioita, avasi itävaltalainen.On varsin mahdollista, että ainakin toinen kuskeista saa vain vuoden pituisen jatkodiilin. Asiantuntijat uskovat, että Mersu jahtaa edelleen Verstappenia. Jaa Facebook Twitter Whatsapp George Russell Kimi Antonelli Mercedes Lue myös: VM: Formulamies ei halunnut viilata linssiin puhuessaan Kalle Rovanperästä: ”Vaikka kuinka katsoisi sinivalkoisten lasien läpi” Formula 1 02.03.2026 - 17:56 Lasse Honkanen Valitettava käänne Australiassa: Valtteri Bottas ei F1-auton rattiin Formula 1 01.03.2026 - 13:54 Lasse Honkanen Toyotan rallitähti lausui nyt raakaa faktaa Kalle Rovanperän formulaurasta Formula 1 01.03.2026 - 11:49 Lasse Honkanen